Valtakunnallisen Taloussankarit-kilpailun voitto Lumijoen peruskoulun joukkueelle

Tänään kunnassa on juhlistettu kakkukahvien merkeissä Lumijoen loistavat -joukkueen menestystä Helsingissä järjestetyssä valtakunnallisessa Taloussankarit -kilpailussa. 

Kisa oli tiukka ja voitosta kisasi lopulta 10 joukkuetta 130 joukkueen joukosta. Kilpailussa suoritettiin erilaisia rasteja, joissa mm. matemaattisista taidoista oli hyötyä. Myös kesätyöhakemuksen tekeminen, oma yritysidea ja Lähi-Idän konfliktin vaikutus Suomen talouteen -aiheinen essee, olivat kilpailun osa-alueina.

Meidän kasiluokkalaisten huippu joukkue -Karri Särkelä, Senja Jokitalo, Roosa Tervo, Viola Kainua ja Milja-Sofia Karjalainen- pokkasi kilpailusta ensimmäisen sijan!

Heidät palkittiin komealla pokaalilla ja lahjakorteilla. Mukaan kilpailusta saatiin myös 10 tablettitietokonetta koulun käyttöön. Lumijoen kunta ja Taloustulkki muistivat myös nuoria hienosta suorituksesta lahjakortein.

Toukokuussa kilpailut jatkuvat, kun Lumijoen peruskoulun joukkueen kaksi jäsentä pääsee edustamaan Suomea ja viemään Lumijoen osaamista Brysseliin kansainväliseen taloustaitokilpailuun!

Kyllä saadaan olla ylpeitä meidän nuorista!

Kiitos kaikille koulun henkilökunnalle, jotka olette olleet tukemassa näiden nuorten koulupolkua ja mahdollistaneet tällaisen kisamenestyksen.