Liikenneturva ja Lumijoen liikenneturvallisuustyöryhmä tiedottavat: alaikäisten mopot ovat vanhempien vastuulla

Poliisi valvoi mopoilevien nuorten kulkupelejä ja ajotapaa ympäri maan. Yli kolmasosa tarkastetuista mopoista oli viritettyjä, selviää Liikenneturvan seurannasta. Osa vanhemmista ei tuntunut ymmärtävän olevansa vastuussa nuorestaan ja tämän moposta.

Virittäminen ei ollut ainoa haaste mopojen kunnossa. Muita teknisiä puutteita löytyi yli puolesta (56 %) mopoista: takavalo ei toiminut tai puuttui kokonaan, jarrut eivät toimineet, renkaat olivat sileät tai peilit puuttuivat.

”Jokainen ymmärtää, että jarrut ja renkaat ovat oleellinen osa ajamisen turvallisuutta. Huonoihin jarruihin kun yhdistetään liian kova nopeus, niin menopeli on hengenvaarallinen”, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

**

Alle 18-vuotiaiden käytössä olevat mopot ovat aina vanhemman omistuksessa, sillä Suomen lainsäädäntö ei mahdollista mopon rekisteröintiä alaikäisen nimiin.

Tämä tarkoittaa sitä, että vanhempi on vastuussa mopon kunnosta, laillisuudesta ja turvallisuudesta – myös silloin, kun mopo on nuoren hallussa. Huonokuntoinen mopo voi aiheuttaa vakavan vaaran nuorelle kuljettajalle ja muille tiellä liikkujille. Vanhempana vastaat mopon teknisestä kunnosta ja siitä, että ajoneuvo täyttää lain vaatimukset. Viritetty mopo on laiton ajoneuvo, josta vastuu kuuluu omistajalle eli vanhemmalle.

On tärkeää, että vanhemmat suhtautuvat vakavasti tähän vastuuseen. Liian salliva asenne laittomuuksiin ei suojele nuorta – päinvastoin, se altistaa hänet riskeille ja seuraamuksille.

Tiedotteella haluamme muistuttaa:

Vanhemmat ovat vastuussa moposta, jonka omistavat, myös silloin kun se on nuoren käytössä.

Nuoret osaavat olla fiksuja ja vastuullisia liikenteessä; he tarvitsevat vielä aikuisilta selkeää tukea ja ohjausta turvalliseen ajamiseen.

Yhteinen keskustelu mopon käytöstä, turvallisuudesta ja laillisuudesta vahvistaa luottamusta ja ehkäisee ongelmia.

Yhdessä voimme varmistaa, että mopoilu on turvallista, lainmukaista ja vastuullista – kaikkien osapuolten hyväksi.

Kunta toivoo nuorille turvallisia kilometrejä ja on ylpeä nuoristaan, jotka ajavat fiksusti ja turvallisesti.