Huolehdi puutarhajätteen oikeasta käsittelystä

Puutarhassa ja pihalla syntyvien risujen ja haravointijätteiden ja muun maatuvan jätteen käsittely tulee hoitaa oikein, vaikka kyse on suhteellisen harmittomasta jätteestä. Käsittelyn voi tehdä omalla kompostorilla tai jätteet voi viedä luvalliseen vastaanottopaikkaan. Puutarhajätteen kärrääminen metsiin tai yleisille alueille ei ole sallittua. Myös jätteiden hautaaminen on kielletty.

Kompostointi omalla kiinteistöllä on mahdollista

Puutarhajätteitä ja niihin verrattavia jätteitä saa kompostoida kompostikehikossa ilman varsinaista kompostoria. Kompostikehikko on suojattava siten, ettei se roskaa ympäristöä.

Kompostikehikkoa ei saa sijoittaa viittätoista (15) metriä lähemmäksi kaivoa tai vesialuetta eikä ilman naapurin suostumusta viittä (5) metriä lähemmäksi naapurin rajaa. Kompostori voidaan kuitenkin sijoittaa ilman erillistä naapurin suostumista rakennusluvassa jätehuollolle varatulle alueelle.

Puutarhajätteiden vastaanottopaikat 

Haravointi- ja risujätteet voi myös toimittaa luvallisiin vastaanottopaikkoihin. Kiertokaari Oy:n toiminta-alueella puutarhajätteitä voi viedä maksutta Ruskon jätekeskukseen jäteoppaasta löytyvillä puutarhajätekupongeilla. Lakeuden EKO:n toiminta-alueella kotitaloudet voivat viedä risu- ja puutarhajätteet (henkilöauton peräkärrykuorma) veloituksetta jäteasemille. Kuntien järjestämistä paikallisista vastaanottopaikoista voi tiedustella oman kunnan tekniseltä osastolta.

Puutarhajätteen vienti metsä-, puisto- ja viheralueille tai jäälle on kiellettyä.

Haravointijätteiden polttaminen asemakaava-alueella on aina kiellettyä 

Risujen, oksien, lehtien, heinien, hakkuutähteiden ja muiden vastaavien avopoltto on aina kiellettyä asemakaava-alueella. Avopoltoksi katsotaan myös mm. betonirenkaassa tai tynnyrissä tapahtuva poltto. Asemakaava-alueen ulkopuolellakaan edellä mainittujen materiaalien avopoltto ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa naapureille tai muuta ympäristön pilaantumisen vaaraa. Taajaan rakennetulla alueella ei saa myöskään kulottaa. Taajaan rakennetuilla alueilla tarkoitetaan mm. kaava-alueita ja muita alueita, joilla on useampia taloja lähekkäin. Naapurin kokema haitta on yleensä merkki määräysten vastaisesta poltosta.

Lisätietoja saa Oulun seudun ympäristötoimesta:
Maija Jokiharju, ympäristötarkastaja, p. 044 703 6769
Päivi Kunnari, ympäristötarkastaja, p. 044 703 6768
Eila Öljymäki, ympäristötarkastaja, p. 050 574 2358