Vuotuiset tapahtumat
Lumijoella järjestetään runsaasti toimintaa ja tapahtumia eri-ikäisille kuntalaisille. Tietyt tapahtumat ovat saanet vankan aseman Lumijoen kunnan tapahtumakalenterissa, silti vuosittain järjestetään myös uusia tapahtumia ja tarjotaan uusia harrastusmahdollisuuksia.
Perinteisesti helmi-, maaliskuun aikana järjestetään Kuutamohiihto. Kuutamohiihto on yhdistysten, järjestöjen ja kuntien yhteistyössä järjestetty tapahtuma. Kuutamohiihtoihin osallistuu vuosittain ainakin 1 500 hiihtäjää.
Elokuun puolessa välissä järjestetään jo perinteeksi muodostuneet Lumijoki-päivät. Tapahtumia on torstaista sunnuntaihin. Teatteriesityksiä, musiikkinumeroita ja kirkkokonsertti kuuluvat Lumijoki-päivien ohjelmaan.
Vuonna 2010 kunnassa järjestettiin ensi kerran Varjakan Ahvenmarkkinat. Heti ensimmäisellä kerralla markkinoilla kävi hyvin runsaasti väkeä ja niistä tulee jokavuotinen tapahtuma kuntaan.